Flanööri: 22.2.2015
Lähdin kävelylle sunnuntaisena iltapäivänä Kortepohjan alueelle. Aamulla avatessani verhot olin ihmeissäni kun olikin satanut lunta, vaikka edellisenä päivänä oli taas satanut vettä. No, nyt iltapäivällä sade oli muuttunut rännäksi ja tiet olivat loskaisia. Askeleeni litisivät kävellessäni märkää tietä pitkin.
Päivä oli kovin synkkä ja harmaa, mikä veti mielenkin hieman maahan. Kaipaan jo kevään ja kesän aurinkoisia, lämpimiä päiviä. Auringosta kun saa niin paljon iloa ja voimaa. Vaikka tykkäänkin myös talvesta, pimeydestä ja lumesta niin tähän aikaan vuodesta ajatukset alkavat jo siirtyä eteenpäin.
Jalkakäytävä kulki autotien vieressä ja autoja huristikin tasaiseen tahtiin ohitseni. Vastaantulevan lenkkeilijä pariskunnan kävelysauvat kopisivat tietä vasten. Piristystä harmauteen toi lintujen iloinen sirkutus. Linnut olivatkin pihlajapuissa syömässä syksyltä puihin jääneitä marjoja. Kävellesäni ohi linnut pyrähtivät yhtenä parvena lentoon.
Pikku hiljaa etäältä alkoi kuuluu musiikkia. Mihin matkani minut seuraavaksi johdattikaan?
No tietenkin Laajavuoren Hiihtokeskus Laajikseen! Vaikka ilma ei ollut paras mahdollinen, oli ihmisiä kuitenkin lähtenyt jonkin verran pitämään hauskaa rinteeseen ja nauttimaan ulkoilmasta. Rinteestä kantautuikin musiikki ja välittyi ihmisten hyvä mieli.
Kääntyessäni takaisin päin tuuli puhalsikin aika voimkaasti vastaan ja suuret, märät lumihiutaleet kastelivat kasvojani. Kerrostalojen välistä kavellessäni nenääni kantautui useammankin kerran herkullisia ruoan tuoksuja - näläntunne alkoikin kaihertaa vatsaani, sillä aamupalasta oli jo aikaa.
Piristystä päivään toi myös läheiselle urheilukentälle rakennetut suloiset lumiukot.
Jatkoin matkaani pitkin rauhallista metsäpolkua eikä vastaani tullut ketään. Puiden takaa pilkisti jäinen ja luminen Tuomiojärvi. Kauempaa kuului lumiauran hurina ja sen piipittävä peruutusääni.
Kevään merkkejäkin oli jo havaittavissa, sillä purossa virtasi ja solisi ihanasti vesi.
Kuljin Kortepohjan koulun ohi - koulun pihalla on usein lapsi leikkimässä ja urheilemassa, mutta nyt piha oli hiljentynyt, johtuen varmaankin talviloman alkamisesta.
Kulijn läheisen varaston ohi, jonka seinään oli spreijattu graffiteja ja tulin miettineeksi, onko kyseessä taide vai töherrys. En oikein osaa sanoa, mihin lopputulokseen tulin. Koska toisaalta julkisten pintojen töhriminen on laitonta, mutta jos piirretyt kuvat ovat hienoja ja niissä on oikeasti jonkinlaista ideaa, ne ovat mielestäni tavallaan ihan ok. Tämä kyseinen rakennus ei kuitenkaan mielestäni ole kovinkaan kaunis.
Matkani lähestyi loppuaan. Jostain kuului kumeaa koiran haukuntaa ja rännissä lotisi vesi - joku oli unohtanut vihreän liukurin oven pieleen. Minun oli aika mennä kotiin tekemään ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti